Päivä 29: Konferenssimuistoja ja C15-siivousta

Tarina Matkustin syksyllä 2010 Christchurchiin ANZMAC-konferenssiin. Reissu oli upea niin akateemikon kuin matkailijankin näkökulmasta. Reissulta käteen jäi huikeiden muistojen lisäksi myös tämä paperiklipsiteline (onko se edes sana?). Sinänsä hyödyllisempi matkamuisto kuin usein kaikille osallistujille jaettavat nylon-kassit, joille harvemmin löytyy mitään järjellistä käyttöä.

Syy luopua Vierailu Christchurchiin ja sen ympäristöön kahden maanjäristyksen välissä oli valtavan mieleenpainuva. Nämä henkeäsalpaavat maisemat ja mielettömät kokemukset tuskin unohtuvat vaikka luopuisinkin sieltä maailmanääristä kotiinkannetusta materiasta - etenkin kun tämäkin huippuhyödyllinen esine on kerännyt ansiokkaasti pölyä kirjahyllyssä viimeiset 4 vuotta.

Päivän oivallus Osallistuin aina yhtä innostavan Esa Saarisen luennolle Otaniemessä - suosittelen muutenkin kuin luennoitsijan räikeiden bleisereiden takia. Luennolla pohdittiin paljon kiinnostavia teemoja ja päällimmäisenä ehkä jäi mieleen kaunis ajatus siitä, että meillä kaikilla on potentiaalia paljon enemmän kuin mitä ensisilmäyksellä uskoisimmekaan.

Suoranainen oivallus - tai ehkä ennemminkin käytännön ohje liittyi Esan lanseeraamaan C15 tekniikkaan (vrt. Pomodoro), mikä vapauttaa uudenlaiseen ajatteluun sekä auttaa löytämään aikaa kirjoittamiselle.

Tähän liittyen pohdimme tauolla elämän suurten ja pienten haasteiden jakamista pienempiin osiin - onhan aivan eri asia aloittaa kirjoittamaan kirjaa kuin kirjoittaa 15 minuuttia siellä, 15 minuuttia täällä. Sama pätee myös ehkä nurkkien siivoamiseen - itselläni ainakin tällainen hidas siivoaminen tuntuu huomattavasti kivuttomammalta kuin koko kodin detoxaaminen tavarasta yhden viikonlopun aikana.

Päivän haaste Vaikka olenkin tyytyväinen tähän luomaani blogikonseptiin, mikä pakottaa minua keksimään päivän haasteita ja oivalluksia - alkaa haasteiden keksiminen tuntumaan vaikealta. Totesin juuri veljelleni, että ostaminen ei ylipäänsä enää edes käy mielessäni niin usein kuin kuukauden alussa. Toki tänäänkin moni asia on ollut haastavaa - aikainen aamuherääminen, pari visaista pulmaa töissä tai paikan löytäminen täydestä luentosalista - mutta onneksi sentään kuluttaminen ei ole aiheuttanut päänvaivaa. Hyvä näin - toivotaan, että sama linja jatkuu!

Viimeisenä kevennyksenä vinkkaisin vielä Esan kallonkutistuskoneesta, jonka avulla voit nopeasti selvittää keitä Ankkalinnan hahmoja muistutat eniten omilta luonteenpiirteiltäsi. Itse muistutan pääosin leikkisän ilkikurisia Aku Ankan veljenpoikia - löydä sinäkin sisäinen ankkasi.

Päivä 28: Sijoitusvinkit kiertoon

Tarina Osallistuin syksyllä eräisiin juhliin, jonka kutsuvieraat saivat kotiinviemiseksi tämän sijoitusoppaan. Kirjassa rahoituksen professori Puttonen jakaa vinkkejä siihen miten rahansa kannattaa sijoittaa velkakriisin aikana.

Syy luopua Aihe on toki kiinnostava, mutta itse luen mieluummin vapaa-ajallani fiktiota tai onnellisuusoppaita. Ystäväni bongasi tämän viikonloppuna hyllystäni ja innostui siitä, joten taidan yllättää hänet iloisesti.

Päivän oivallus Kaivelin juuri keittiössäni sijaitsevaa siivous- ja romukaappia, missä on aina ennen ollut aikamoinen sekamelska. Yllätyin iloisesti kun huomasin jo kuukauden jälkeen kaaoksen selvästi vähentyneen - ihan hyvä suoritus vasta kuukauden jälkeen.

Päivän haaste Eräs lukija vinkkasi, että aiemmin mainitsemaani kodittomien talvivaatekeräykseen ei oteta enää vastaan vaatteita. Sinänsä hyvä juttu, että moni on ollut valmis tarjoamaan apuaan. Toki nyt minun pitäisi keksiä toinen kierrätyskohde talvivaatteille - onko teillä muita ideoita paikkoihin, missä apu menisi suoraan tarvitseville?

Päivä 27: Ajanpuutteesta, priorisoinnista ja puutarhatontuista

Olen edelleen blogin suhteen päivän jäljessä. Tai jos totta puhutaan niin blogi ei varmaan ole ainoa asia, jonka suhteen tuntuu että aika loppuu kesken.

Päätin, että joulukuun lopusta jatkunut flunssa saa vihdoin olla ohi ja aloitin taas säännöllisen joogaamisen. Aamuinen treeni piristää toki mieltä ja energisoi uuteen päivään, mutta tuntuu että se yhdistettynä (omalla mittapuullani) riittävään yöuneen jättää kovin vähän aikaa muuhun kuin työntekoon.

Ehkä tämäkin on kuitenkin vain yksi ilmentymä priorisoinnin tärkeydestä. Yksinkertaisesti on opittava tunnistamaan itselle tärkeät asiat ja luopumaan niistä, jotka eivät suoranaisesti johda mihinkään.

Tässä kohtaa on kuitenkin hyvä myös miettiä, mitä tämä minnekään johtaminen tarkoittaa - niin tavaroiden, ajankäytön kuin vaikka ihmissuhteidenkin suhteen. Ainakin itselleni tämä 'hyöty' voi olla hyvin monenlaista - eikä sillä ole mitään tekemistä utilitaristisen näkökulman kanssa.

Eräs ystäväni ihmetteli viikonloppuna kultaista pihatonttuani ja totesi, että se tullaan varmaan näkemään blogissa jo ihan lähiviikkoina. Hänen suureksi yllätyksekseen totesin, että tonttu ei ole menossa minnekään. Toki se on malko mauton (aikamoinen "understatement") ja täysin hyödytön. Tästä huolimatta tonttu ilahduttaa minua olemuksellaan ja tuo mieleen hauskoja muistoja, joten se on minulle hyvinkin hyödyllinen.

Uskoisin, että saman voi yleistää ihan mihin vaan. Kun tietää, mitä haluaa ja mikä edistää omaa hyvinvointia, on helppo raivata näille aikaa. Itse ainakin koen löytäneeni aika monta tällaista asiaa - nyt vaan pitäisi oppia sanomaan ei kaikelle muulle.

Ja nimenomaan tästä samasta syystä on kuitenkin täysin välttämätöntä hukata kokonainen viikonloppu tehden ei mitään (mutta toki hyvässä seurassa). Tässäkin minulla on vielä ehkä hieman harjoiteltavaa - onhan helpompi täyttää elämänsä kaikella puuhastelulla, niin ainakin tuntuu tekevänsä jotain järkevää.

Tarina Tämän päivän esine on musta villakangastakki jostain vuosien takaa. Se on ollut ties kuinka pitkään niiden vaatteiden joukossa, joista varmaan pitäisi luopua, mutta jostain syystä en ole luopunut.

Syy luopua Ehkä tämän kuin eilisenkin esineen kohdalla kiinnostavampaa kuin se, miksi niistä olen luopumassa, on se miksi olen säästänyt niitä niinkin pitkään. Tätä on syytä ehkä pohtia laajemminkin.

Päivän oivallus Tämänkin takin aion lahjoittaa asunnottomille. Aluksi ajattelin, että se on varmaan todella epäkäytännöllinen siihen tarkoitukseen, mutta eihän kodin puute tarkoita sitä, ettei ihmisellä olisi käyttöä siistille takille. Päinvastoin.

Päivän haaste Omien ennakkoluulojen kanssa eläminen on hetkittäin haastavaa.

Kuinka voisin edes harkita luopuvani tästä?

Päivä 26: Talvivaatteita kodittomille

Mennyt viikonloppu meni ohi ennenkuin huomasinkaan. Ilmeisesti aika tosiaan lentää kuin siivillä kun on hauskaa.

Ostamattomuus tai asioista luopuminen ei tosiaankaan aiheuttanut päänvaivaa. Päinvastoin - sain vihdoin luovutettua ison kasan eteisessä odottaneita tavaroita ystäville eikä kaiken tohinan keskellä juurikaan ehtinyt ajattelemaan kuluttamista (tai ennemmin toki omalta kohdaltani kuluttamattomuutta).

Asia, mikä minulle taas viikonlopun aikana kristallisoitui oli se, että asiat vaativat oman aikansa. Olin ajatellut, että minulla olisi 'jossain välissä' aikaa kirjoittaa blogia ja hoitaa pari työasiaa, mutta sunnuntai-iltana huomasin käyttäneeni jokaikisen hetken johonkin aivan muuhun. Ihan positiivisessa mielessä.

Tarina Ostin tämän toppatakin joskus syksyllä 2006, koska se oli mielestäni superhieno. Käytinkin sitä ahkerasti sen talven ja varmaan seuraavankin, mutta lähivuosina sen olemassaolo on unohtunut. Tajusin toki juuri, että sen ostohetkestä on kulunut yli seitsemän vuotta - todella vaikea hahmottaa, että aika kuluu noin nopeasti.

Syy luopua Olin jo muutenkin siirtänyt tämän rotsin odottamaan päätöstä sen lopullisesta kohtalosta. Tänään huomasin Facebookissa linkin uutiseen, missä kerrottiin asunnonnottomien hyväksi järjestetystä talvivaatekeräyksestä. Päätinkin, että olisi syytä kaivaa esiin kaikki ylimääräinen lämmin vaatetus ja lahjoittaa ne hyvään tarkoitukseen. Taidan jatkaa projektia myös parin seuraavan päivän ajalta.

Päivän oivallus Välillä on syytä unohtaa kaikki, mitä 'pitäisi tehdä' ja keskittyä vain olemaan läsnä ja hymyilemään.

Päivän haaste Kuinka yhdistää riittävät yöunet ja kaikki hauska?

Päivä 25: Häähumua ja elämää ilman älypuhelinta

Lauantain vietin Salossa juhlien ystäväni häitä. Menomatkalla onnistuin tahattomasti luopumaan iPhonestani tiputtamalla sen Fredrinkadulle. Sinänsä hauska sattuma, sillä juuri edellisiltana ystävä oli kehottanut minua kokeilemaan älypuhelimetonta elämää.

Tämä ei todellakaan ollut lähiaikoina ainoa kerta, kun olen joutunut olemaan ilman puhelinta useamman päivän, mutta muistutti minua taas siitä kuinka rentouttavaa se onkaan. Täytyy ehkä pohtia, miten omaa älypuhelimen käyttöä voisi järkeistää jatkossa.

Elämä kuitenkin palautui taas normaaleihin uomiinsa sunnuntaina kun hain puhelimeni takaisin tuntemattomalta hyväntekijältä, joka oli korjannut sen talteen kadulta ja etsinyt minut käsiinsä. Tästäkin olen huikean kiitollinen - ihanaa huomata, että maailmassa on näin upeita ja hyväntahtoisia ihmisiä.

Tarina Älypuhelimen lisäksi luovuin lauantaina myös mustasta paidasta, jonka olen ostanut jokunen vuosi sitten Lontoosta.

Syy luopua Tässäkään paidassa ei sinänsä ole sen suurempaa vikaa, mutta sen leikkaus ei ole minulle paras mahdollinen joten se on jäänyt todella vähälle käytölle. Sitä vastoin  se sopi ystävälleni Iirikselle erinomaisesti, joten laitan mieluusti hyvän kiertämään.

Päivän oivallus Hukattuani puhelimeni, en saanut napattua yhtään kuvaa koko häiden aikana. Loppujen lopuksi kuitenkin ne parhaat muistot varmasti säilyvät mielessäni ilmankin - etenkin kun ilman puhelinta sain keskittyä tilanteisiin täydella sydämellä, ilman tarvetta nokkelien hashtagien ja kekseliäiden kuvakulmien ideointiin.

Päivän haaste Ihan kokonaan en ehkä kuitenkaan puhelimesta ole luopumassa - sen verran haastavaa oli vieraassa kaupungissa suunnistaminen ilman karttasovellusta.

Päivä 24: Sisustusinspiraatiota ja treenihaaveita

Luin äsken uusinta Deko-lehteä, joka esitteli ihania koteja ja tarjosi valtavan määrän sisustusinspiraatiota. Kuvia katsellessani totesin taas itselleni, että paras sisustuselementti on ehdottamasti tyhjä tila. Ilmavuus kiinnittää huomion huolella valittuihin yksityiskohtiin ja antaa kontrastin kirkkaille väreille.

Väittäisinkin, että tämän vuoden paras sisustustrendi on tavaran vähentäminen.

Tarina Olen hankkinut käsipainot joskus aikoja sitten sillä ajatuksella, että voisin treenata hartia- ja käsilihaksia kotona. Sinänsä nerokas tavoite, mutta prosessi on tähän ehkä hieman väärä.

Syy luopua Pidän urheilusta kovasti, mutta käsipainot keräävät nurkassa pelkkää pölyä. Tähän ikään mennessä olen oppinut, mistä lajeista saan iloa ja uutta energiaa. Kotona yksin käsipainoilla treenaaminen ei ole yksi näistä. Parempi siis laittaa nämäkin eteenpäin. Olisiko kellään muulla tarvetta näille?

Päivän oivallus Sisustuslehteä selaillessa kiinnitin huomioni myös lukuisiin vinkkeihin siitä, miten kaaosta voi hallita ostamalla erilaisia säilyttimiä. Eikö olisi järkevämpää jättää purkit, laatikot ja naulakot kauppaan ja pitää hallittavan tavaran määrä minimissään.

Päivän haaste Nukuin yönä itselleni poikkeuksellisen pitkät yöunet ja tänään kaikki on ollut helppoa. Haastavinta on varmaankin ollut olla fiilistelemättä tätä epätavallisen mahtavaa oloa kaikille.

Taidan seuraavaksi lähteä kehittelemään uutta raakakakkureseptiä ja viettämään perjantaita ystävien seurassa. Upeaa viikonloppua kaikille!

Päivä 23: Kirjahyllyn harvennusta

Tarina Moni ystäväni oli kehunut minulle tätä älykästä trilleriä, joten viime syyskuussa nappasin sen mukaan Heathrowlta matkustaessani Bostoniin. Omassa genressään kirja on loistava - sen teksti on sujuvaa, juoni on hienosti rakennettu ja tarina tempaa mukaansa. Kahlasin kirjan läpi viikon työreissun aikana. 'Gone girl' oli juuri sopivan kevyttä ja viihdyttävää lukemista jet lagiselle, muttei jäänyt mieleen mitenkään erityisen miellyttävänä lukukokemuksena.

Syy luopua Harvemmin lukee kirjaa, jonka hahmoja ja näiden käytöstä kohtaan kokee näin suurta vastenmielisyyttä. Enempää en viitsi tässä sanoa, etten pilaa tarinaa niiltä, jotka sen aikovat vielä lukea. Genre ei kuulu omiin suosikkeihin, joten turha tätäkään opusta on säilöä ääriään myöten täynnä olevassa kirjahyllyssäni. Lahjoitinkin kirjan paljon lukevalle ystävälle.

Päivän haaste ja oivallus Lempivaatekauppani muistutti minua sähköpostitse alennusmyyntinsä viimeisestä rysäyksestä. Jostain kumman syystä päätin kiusata itseäni katsomalla, josko tarjolla olisi jotain itseäni kiinnostavaa. Olihan siellä, mutta pysyin lujana. Tästä sisuuntuneena päätin kuitenkin vihdoin poistaa itseni kaikilta postituslistoilta, joiden lähettämät sähköpostit täyttävät postilaatikkoni. Hienosti hoidettu - nyt vältyn kiusauksilta sekä vähennän meilikaaosta. Nerokasta.

Päivä 22: Vaihtoehdoista ja onnellisuudesta

Tänään on taas sellainen päivä, että voisin kernaasti luopua yhdestä ajatuksesta tavaran sijaan. Päässä risteilee sellainen määrä ideoita, neronleimauksia ja suuria suunnitelmia, että on vaikea saada kiinni niistä yhdestäkään. Ehkä hyvä niin, monet niistä ovat jokseenkin julkaisukelvottomia.

Eilisen blogissa pohdin, että olemme onnellisempia kun keskitymme niihin asioihin, jotka ovat hyvin sen sijaan että keskittyisimme murehtimaan elämän nurjaa puolta.

Samaan tapaan Barry Schwartz (ja moni muu sitä ennen) on kirjoittanut siitä kuinka vaihtoehtojen määrän kasvattaminen ei suinkaan lisää onnellisuuttamme vaan pikemminkin päinvastoin. Kaikki tämä nykypäivälle ominainen valinnanvapaus ja -mahdollisuus on itseasiassa syynä onnettomuuteemme. Kun joudumme tekemään valinnan useamman eri vaihtoehdon välillä emme suinkaan iloitse saavuttamastamme lopputuloksesta vaan jäämme pohtimaan kaikkia menettämiämme mahdollisuuksia. Toisaalta jo itse valintatilanne aiheutta monelle stressiä jo etukäteen (aihetta sivuttiin myös tämän kuun Kauppalehti Optiossa Aki Hintsan kinnostavassa haastattelussa - harmillista ettei tätä kiinnostavaa juttua löydy netistä).

Aika surullista, eikö?

Hyvänä esimerkkinä tästä on ystäväni, joka hankki itselleen hiljattain blenderien Rolls Roycen, Vitamixin. Muutaman viikon hän blendaili menemään kaiken mahdollisen ja intoili tästä sosiaalisen median täydeltä - onnellisempana kuin koskaan.  Tämä onnellisuuden tila tuli päätökseen, kun hän huomasi, että hänen omistamansa malli ei suinkaan ole blenderivalmistajan tehokkain ja kaunein malli vaan on olemassa uudempi ja uljaampi versio klassikkolaitteesta. Samantien tietoisuus kaikista menetetyistä blendaamisen mahdollisuuksista sai hänet unohtamaan nykytilan autuuden ja keskittymään siihen miten paljon paremmin asiat voisivat vielä olla. Huvittavaa ja harmillisen totta, mutta ei lainkaan epätavallista.

Ehkä tässä olisi ainakin itselleni vielä harjoiteltavaa - niin päätöksen teossa kuin lopputuloksen erinomaisuudesta iloitsemisessa.

Tässä vielä aiheeseen liittyvä teksti - miksi valinnat ovat stressaavia ja kuinka vähentää valintojen aiheuttamaa stressiä.

Loistavaa torstaipäivää, tehkää tänään hyviä päätöksiä!

Tarina Ostin tämän Finlandia-ehdokkaan pokkariversion Hulluilta Päiviltä Akateemisesta. Välttelen Stockmannin ympäristöä tämän puolivuosittaisen ostoskarnevaalin aikaan, mutta Akateemisesta pystyn harvemmin pysymään kaukana. Päädyn aina ostamaan kasan kirjoja ja taiteilijatarvikkeita. Vaikka lukeminen ja maalaaminen ovatkin lähellä sydäntä, tuntuu siltä että ostan näitä sille tyypille, joka haluaisin olla. Ihanneminäni ilmeisesti kokkaa monimutkaisia ruokalajeja ja maalaa lähes maanisesti - ostamani kirjat ovat hienosti kuvitettuja keittokirjoja ja raskaita klassikoita sekä maalauskanvaseitakin minulla taitaa olla tallessa useampien Hullujen päivien edestä.

Syy luopua Tätä kirjaa voin jopa suositella muille. Minulla on näitä kuitenkin kaksin kappalein joten päätin ilahduttaa kummityttöni isää laatulukemisella.

Päivän oivallus Jos haluan olla enemmän ihanneminäni kaltainen, minun kannattanee ottaa sivellin kauniiseen käteen, viettää enemmän aikaa keittiössä sekä vaihtaa somessa roikkuminen keltaiseen kirjastoon. Pankkikorttia vinguttamalla tämä muutos tuskin ainakaan tulee tapahtumaan.

Päivän haaste Tänään on yksi niistä päivistä, ettei itsekään meinaa pysyä omien ajatustensa perässä tai osaa päättää edes mistä pitäisi kirjoittaa. Todennäköisesti heti tekstin julkaistuani harmittelen, etten kirjoittanut jostain muusta tänään pohtimastani aiheesta. 

Päivä 21: Vaatekaapin sisällöstä ja ihmistyypeistä

Joku merkittävä tyyppi sanoi joskus, että on olemassa vain kahdenlaisia ihmisiä. Niitä joiden vaatekaapissa on pelkkiä aarteita ja niitä joiden vaatekaappi on aina vajaa.  

Pohdin tässä yksi päivä, että ostamisen lopettaminen on saanut minua myöskin arvostamaan sitä mitä minulla on entistä enemmän. Minulla, kuten monella kanssasisarellani on ihan riittävästi (joku voisi jopa sanoa että hieman enemmänkin) vaatteita. Siitä huolimatta monena aamuna on tuntunut siltä, ettei ole yhtään mitään päällepantavaa.

Kuitenkin, nyt kun uusien vaatteiden ostaminen ei enää ole mahdollisuus, näitä aamuja on yhä harvemmin ja olen entistä enemmän alkanut iloitsemaan siitä mitä minulla jo on. Sen sijaan, että harmittelisin vaatekaappini riittämättömyyttä, arvostan entistä enemmän niitä aarteita mitä se kätkee sisäänsä. Mikä vielä parempaa - voi olla, että muutama upea juttu, jotka aiemmin ovat jääneet vähemmälle käytölle saa nyt uuden mahdollisuuden!

Palatakseni vielä alun mietelauseeseen, ehkä kyse ei tosiaan ole pelkästä vaatekaapista vaan suhtautumisesta elämään noin ylipäänsä. Itse ainakin olen paljon onnellisempi kun kiinnitän huomioni minua ympäröiviin ihaniin asioihin ja mielettömiin tyyppeihin kuin jos murehdin niitä asioita mitä en pysty saavuttamaan.

Ihanaa tiistai-iltaa!

Tarina Olen ostanut tämän villatakin joskus Stockalta. Se on lämmin, laadukas ja musta - kaikki mitä vaatteelta odotan, nappiostos siis.

Syy luopua Taidan olla vähän liiankin hyvä ostamaan mustia vaatteita. Moni ystäväni voisi olla tästä samaa mieltä. Valitettavasti näitä mustia villatakkeja taidan omistaa enemmän kuin omiin tarpeisiin. Tämä yksilö saakin siis uuden mahdollisuuden ystäväni käytössä.

Päivän oivallus Uskomatonta. Olen kirjoittanut blogia jo 3 viikkoa. Se on melko pitkä aika tyypille, joka innostuu helposti ihan mistä vaan. Ja unohtaa innostuneensa vielä helpommin.

Päivän haaste Tuntuu siltä, että haluaisin tehdä siivousta kotona nopeammin kuin yhden tavaran päivävauhtia. Otan tämänkin kuitenkin kärsivällisyysharjoituksena (iso haaste). Vuotta on kuitenkin jäljellä vielä 344 päivää.

Päivä 20: Haaveilua ja halpoja huonekaluja

Sunnuntaisen muuton yhteydessä jouduin tekemään pikavisiitin sinikeltaiseen huonekaluliikkeeseen. Onneksi kuitenkin ostossaldo jäi osaltani laihaksi ja poistuin paikalta pelkästään viherkasvin, orkidean ja kahden LED-lampun kanssa. Selvyyden vuoksi myös mainittakoon, että ostin nämä äitini pyynnöstä mummulleni, jonka uusi asunto kaipasi piristystä.

Alkuperäinen syy vierailuun oli tutustua heidän kirjahylly valikoimaansa, ja tämän johdosta jouduin kiertämään koko yläkerran huonekalunäyttelyn. Siinä esittelyhuoneiden lomassa vaeltaessani tuli itsellenikin hyvin selväksi, ettei Ikea myy meille pelkästään halpoja huonekaluja vaan undelmaa paremmasta elämästä ja arjesta. Siellä ihmiset viettivät viikonloppuaan rakkaimpiensa kera haaveillen tulevasta kodista ja siihen liittyvästä identiteetistään.

Pohdimme joskus kollegani kanssa, että koti ja sen ympärillä tapahtuva kulutus olisi ylipäänsä kiinnostava tutkimuskohde - erityisesti se, kuinka nuoret pariskunnat rakentavat yhteistä kotia ja kertovat toisilleen tarinoita siitä minkälaisia ihmisiä he voisivat uudessa kodissaan olla. Tähän liiketoimintamahdollisuuteen ovatkin tarttuneet huonekaluliikkeet, sisustuslehdet ja kiinteistövälittäjät, ketkä ruokkivat näitä tulevaisuuden kuvia tarjoten asiakkailleen rajattoman määrän mahdollisuuksia oman elämän näyttämön rakentamista varten.

Ikea on ehkä nerokkain tämän käytänteen hyödyntämisessä - ainakin uskoisin että pelkät lihapullat ja lastulevyiset huonekalut eivät yksinään riittäisi houkuttelemaan kaikkea tätä ihmispaljoutta vantaalaiseen huonekaluhalliin kirpeän aurinkoisena sunnuntai-iltapäivänä.

Kiinnostavaa on myös se, kuinka Ikea on tehnyt saman sisustamiselle kuin H&M ja Zara ovat tehneet pukeutumiselle. Se on muuttanut käsitystämme sisustumisesta ennemmin jatkuvaksi prosessiksi, missä kodin ilmettä mukautetaan jatkuvasti vastaamaan kauden trendejä ja muuttuvia olosuhteita sen sijaan, että ihvestoitaisiin sukupolvelta toiselle kestäviin klassikoihin. Onneksi kuitenkin tämäkin on herättänyt vastaliikeen ja esimerkiksi Artekin klassikkotuolin slogan 'One chair is enough' resonoi taas monen nykypäivän sisustusintoilijan ajatusmaailman kanssa.

Tarina Päivän ajatuksen siivittämänä päätin luopua vaihteeksi yhdestä ruotsalaisesta klassikosta, jääpalamuotista. Ikeassa asioidessa käy usein niin, että vaikka alunperinkin menisikin hakemaan edullista kylpyhuoneen mattoa, ostoskoriin päätyy yhtä sun toista muutakin tarpeellista. Kuten muovinen aterinsarja (tästä en luovu vielä), kokoelma kynttilöitä, lajitelma lasipurkkeja tai limenvihreä jääpalamuotti - kaikkea mitä ilman on ollut puolimahdoton pärjätä aiemmin.

Syy luopua Uskon, että pärjään jatkossa aivan mainiosti ilman meritähden mallisia jääpaloja, jotka muotonsa vuoksi sulavat aivan liian nopeasti tehden cocktaileista vetisiä ja laimeita.

Päivän oivallus Kodin esineistöstä on tehty harmillisen vähän tutkimusta ainakaan kulutustutkimukseen puolella. Ainoita mieleentulevia vertaisarvioituja tutkimuksia kodin esineistöön liittyen ovat Coupland 2005, Epp Price 2010 sekä Curasi, Price ja Arnould 2004. Hieman aiheen vierestä, mutta kiinnostavia ajatuksia on Mika Pantzarilla kirjassaan Kuinka teknologia kesytetään? sekä hänen muissa tutkimuksissaan koskien esimerkiksi tuotediversiteettiä.

Päivän haaste Oli yllättävän vaikeaa poistua Ikeasta ostamatta mitään. Jotenkin vanhasta tottumuksesta mieli olisi tehnyt napata mukaan vaikka setti keittiöpyyhkeitä, uusi kylpyhuoneen matto tai edes paketti tusseja. Kotiin päästyäni olin kuitenkin erittäin onnellinen, että pärjäsin ilman.

Ihanaa uutta viikkoa!

Päivä 19: Muuttopuuhia ja itsen arkistointia

Käytin valtaosan sunnuntaita isoäitini muuttamiseen. Muutos oli varmasti suurin Sirkka-mummulle, jonka elämän pakkasimme laatikoihin ja jonka uuteen osoitteeseen siisrsimme vain murto-osan esineistä, joita hän on 84-vuotisen elämänsä aikana kerännyt. Olin kuitenkin yllättynyt kuinka vahvasti itsekin reagoin kuullessani, että minulle tärkeä paikka on kohta pelkkä muisto. Tuntui siltä, että niin moni onnellinen muistoni häviää samalla kuin luovumme niiden tapahtumapaikasta.

Toisaalta oli myös kiinnostavaa käydä läpi mummun kotoa löytyviä kerrostumia - upeaa kirjakokoelmaa, tyylikkäitä asukokonaisuuksia, silkkaa romua ja vanhoja muistoja. Jotenkin monien näiden esineiden kautta näin myös isoäitini uudessa valossa. Tämä muistutti minua siitä, että täytyy kysellä häneltä enemmänkin hänen nuoruudestaan ja niistä ajoista kun hän käytti löytämiämme iltapukuja.

Kulutustutkijana olen aina ollut kiinnostunut omistamiemme esineiden elämänkerrallisesta ulottuvuudesta ja kaikista niihin liittyvistä merkityksistä. Kuten gradussanikin pohdin (ja kuten todella moni muukin on aiemmin kirjoittanut), kuluttaminen ja identitetti ovat todella tiukasti sidoksissa toisiinsa ja tästä näkökulmasta keräämämme tarinat ovat ikäänkuin arkisto itsestämme.

Tämä ajatus tuli taas mieleen mummun ja vaarin kirjahyllyjä tutkiessani. Etenkin oli kiinnostavaa huomata, minkälaista yhteyttä tunsin edesmenneeseen vaariini hänen nimellään varustettuja kirjoja selatessani. Tunsinkin valtavaa haikeutta kun äitini soitti tänään kertoakseen, että antikvariaatin pitäjä oli käynyt hakemassa kirjat hyllyineen pois. Onneksi kuitenkin mummuni (ja tämän tärkeimmät kirjat) on edelleen lähellä, joten voin jatkaa muistojen keräämistä vaikka vielä toivottavasti pitkään.

Hassua, miten tavaroista luopuminen herättääkin tunteita. Etenkin kun saman viikonlopun aikana äitini hävitti valtavan määrän tavaraa, minkä poisheittäminen ei liikuttanut minua suuntaan tai toiseen. Kiinnostavaa onkin millä tavoin tietyt omistuksessa saavuttavat aivan erityisen aseman ja pitävät sisällään valtavan määrän merkityksellisyyttä kun taas monien tavaroidemme kohtalo on jäädä täysin yhdentekeviksi.

Jäin erityisesti pohtimaan, mitkä tavarat tänä päivänä säilyttävät palan identiteettiämme jälkipolville kun esimerkiksi kirjojen ja levyjen kerääminen jää harvojen asialle omistautuneiden puuhasteluksi. Mitä luulette - mitkä tavaroistanne kertovat teistä eniten ihmisinä?

Tarina Sunnuntaina luovuin pippurimyllystä. Olen ostanut tämän kohtuullisen laadukkaan myllyn joskus aikoja sitten Stockmannilta.

Syy luopua Nykyään jauhan pippurini toisen isoäitini vanhalla puisella myllyllä, joten on aika luopua tästä tuplakappaleesta.

Päivän oivallus Tuntuu siltä, että aiemmin kun omistimme vähemmän tavaraa, näihin esineisiin liittyi paljon enemmän merkityksiä. Nykyisistä tavaroistamme on vaan niin paljon helpompi luopua kun niihin ei juurikaan ole ehtinyt kiintyä ja toisaalta ne ovat todella helposti korvattavissa.

Päivän haaste Mummuni asuntoa pakatessamme huomasin, että taidan olla paljon kiinnostuneempi materiasta kuin haluaisinkaan itselleni myöntää.

Päivä 18: Positiivinen kierre ja kiitollisuutta

Blogini inspiroimana siskoni on raivannut kotiaan ylimääräisestä roinasta. Kun puhuimme hänen projektistaan sekä luopumisen herättämistä tuntemuksistä hän totesi, että:

"On kovin helppoa luopua materiasta, kun tietää että elämässä on jotain paljon tärkeämpiä asioita, joilla ei ole mitään tekemistä omistamisen kanssa"

Kaaoksen selvittäminen ja turhasta luopuminen on positiivinen kierre - kun tekee elämään tilaa ihanille asioille ja kepeydelle, sieltä on entistä helpompi siivota pois ylimääräistä sälää.

Hengittele ja hymyile tänä viikonloppuna - elämä on ihanaa!

Tarina Entinen, edelleen rakas, poikaystäväni antoi tämän talouspaperitelineen minulle joululahjaksi joskus 2000-luvun alkupuolella.

Syy luopua Kyseinen esine ei viimeisen kymmenen vuoden aikana ole löytänyt paikkaa elämästäni, joten ehkä on aika päästää se vapaaksi.

Päivän oivallus Olen tänä viikonloppuna iloinnut jokaisella solullani. Juhlimme tänä viikonloppuna isäni ja tämän vaimon 20-vuotishääpäivää. Se sai minut kokemaan suurta kiitollisuutta omasta perheestäni ja samalla muistutti minua siitä, että vaikka aina kaikki asiat eivät ole helppoja ne tapahtuvat syystä.

Päivän haaste Isoäitini muuttaa tänä viikonloppuna palveluasuntoon ja olemme tyhjentäneet hänen vanhaa kotiaan. Tänään olin taas kiusauksen edessä isovanhempieni kirjahyllyllä, mikä pullistelee laatukirjallisuutta isoisäni ammatin takia. Otin toki talteen liudan klassikkoteoksia, mutta ymmärsin kuitenkin jättää monta houkuttelevaa teosta hyllyyn.

Tästä maisemasta iloitsin koko päivän.

Päivä 17: Luopumisen ihanuudesta

Pohdimme torstain luopumista ystäväni kanssa. Hän oli muutama kuukausi sitten luopunut alkoholin käytöstä kokonaan ja vertailimmekin omia kokemuksiamme luopumisesta.

Kiinnostavaa oli huomata, kuinka samanlaisia kokemuksia meillä molemmilla on aiheesta. Kumpikaan meistä ei ikävöinyt asioita, mistä olimme päästäneet irti. Pikemminkin iloitsimme sen jättämästä kepeydestä. Luopuminen on tehnyt tilaa elämässä jollekin uudelle.

Parasta luopumisessa on se, että päästäessään irti vanhasta saa väistämättä jotain muuta, vielä ihanampaa, tilalle.

Tarina Tämän päivän esine on Carin Westerin musta, kauniisti laskostettu hame. Ostin sen muutama vuosi sitten merkin omasta verkkokaupasta (ensimmäinen virhe). Optimistisesti taisin ostaa sen hippusen liian pienessä koossa (toinen virhe). Kokeiltuani sitä päälle ajattelin kuitenkin, että se väistämättä mahtuu päälleni joskus tulevaisuudessa (kolmas virhe).

Syy luopua Ehkä vihdoin on syytä kohdata se tosiasia, että on ihan turha säilöä vaatteita tulevaisuuden varalta.

Päivän oivallus Parempi koostaa vaatekaappia sille tyypille, joka on nyt sekä muutenkin keskittyä olemaan itselleen lempeä. (Käytännön tasolla kannattaa myös pysyä kaukana nettikaupoista.)

Päivän haaste Koko viikko on ollut töiden suhteen todella kiireinen ja päivä venyi perjantainakin vielä tarpeettoman pitkäksi. Sain itseni vakuutettua tietokonevapaan illan tarpeellisuudesta, joten eilisen blogikirjoitus myöhästyi päivällä. Sinänsä valinta ystävien ja tietokoneen välillä ei ollut hankala, mutta ei ollut helppoa myöntää itselleen ettei edes tahdonvoima riitä ihan kaikkeen.

Päivä 16: Maalailua ja lukemista työkavereille

Pitkän työpäivän kruunasi ystävän kutsu syömään lämmintä keittoa ja päivittämään kuulumisia. Illallisen päätteeksi ystäväni kaivoi esiin maalit ja käski maalaamaan itselleen kuvan.

Olipa ihana idea - hetken aikaa toki pelkäsin tyhjää pohjaa ja hain inspiraatiota, mutta melko nopeaan sitä kuitenkin sai inspiraatiosta kiinni ja paperi täyttyi väreistä. Jälkikäteen olin itsekin positiivisesti yllättynyt lopputuloksesta tai oikeastaan siitä kuinka hauskaa itse maalaaminen olikaan. Pitäisikin useamminkin heittäytyä tekemään epätavallisia asioita - se tosiaan palkitsee.

Tämän blogin aloittaminen oli ehkä hieman samanlainen sattuma. Muistan myös sen jännityksen kaksi viikkoa sitten kun kirjoitin ensimmäistä tekstiäni kokien valtavaa epävarmuutta niin sen sisällöstä kuin muodosta. Onneksi kuitenkin uskalsin painaa 'Julkaise' nappulaa, sillä kirjoittaminen tuntuu joka päivä hippusen luontevammalta. Tämän lisäksi projekti ja siitä kirjoittaminen blogiin ovat tuoneet elämääni ihan uudenlaista iloa ja merkityksellisyyttä, mistä olen todella onnellinen.

Tarina Näitä kirjoja on vuosien varrella kertynyt hyllyyn niinä hetkinä kun on kaivannut jotain hieman 'kevyempää' luettavaa. Päätin luopua kerralla useammasta kirjasta, sillä tyylilajiltaan nämä eivät anna kovin paljon materiaalia syvällisempään analyysiin.

Syy luopua Nämä kirjat ovat täyttäneet minulle tehtäväni, enkä usko palaavani niihin enää uudestaan. Näistä on kuitenkin varmasti vielä iloa jollekin, joka niitä ei ole vielä lukemut. Päätinkin siis viedä kassillisen kirjoja työpaikkamme kahvihuoneeseen, mistä ne toivottavasti löytävät itselleen uuden omistajan.

Päivän oivallus Sain kimmokkeen aloittaa kirjahyllyn perkaamisen erään lukijan kommentista. Vaikka kirjojen omistaminen on ihanaa, tajusin vihdoin, että kaikkien kirjojen säilöminen ei ole yhtä tarpeellista kuin toisten.

Päivän haaste Siveltimeen tarttuminen pitkästä aikaa oli haastavaa, ehkä jopa pelottavaa. Onneksi kuitenkin lopputulos palkitsi.

Ihanaa perjantaita - ihan kohta on jo viikonloppu!

Päivä 15: Keittiöpsykologiaa

Tarina Taisin puhua eilen omiani. Löysin tänään jotain vielä turhempaa keittiön laatikosta. Olen tainnut saada tämän esineen isältäni ja se on jäänyt täysin vaille käyttöä.

Syy luopua Kaatonokka? Pulloon? Need I say more? Eikö pullon idea ole ikäänkuin olla kaatonokka ja säiliö yhdessä? Vaikka lahjanantaja on minulle rakas, tuomiona on 'ei jatkoon'.

Päivän oivallus (tai enemmänkin pohdinta) Mistäköhän nämä kaikki turhaakin turhemmat keittiövälineet tulevat? Kuka niitä keksii? Ehkä me jollain tapaa ajattelemme, että mikä vaan keittiöön ja ruuanlaittoon kuuluva esine on automaattisesti hyödyllinen tai ainakin se vahvistaa identiteettiämme kätevänä koti-ihmisenä. Vaeltelemme Chez Mariuksen hyllyjen välissä ja pohdimme olemmeko niitä tyyppejä, joilla on kotona madeleine-vuoat vai Boston-shaker (itse olen jälkimmäinen). Aiemmin ruuanlaitto oli pakollinen paha ja jotain, minkä mieluummin jätti jonkun muun huoleksi, mutta nyt tästäkin on tullut osa identiteetinrakennusprojektiamme. Niinpä keittiössä puuhastelusta on tullut lähes taidetta ja tv-kokit ovat aikamme rock-tähtiä, joten ehkä palan tästä imagosta saa pelkän vispilän hinnalla. Ja onhan toki huomattavasti hyväksyttävämpää heilua vispilä ja viinilasi keittiösaarekkeen ympärillä kuin skeba ja bisse kädessä Tavastian takahuoneessa.

Päivän haaste Tuttu taiteilija postasi uusia töitään Facebookiin ja innokkaasti selailin ne läpi. Ihastuin niistä yhteen todella paljon. Olin jo innoissani laittamassa viestiä sen hinnasta kunnes jotain tapahtui. Tajusin vasta illalla, että onneksi homma jäi puolitiehen, sillä enhän minä aio ostaa tänä vuonna mitään. Tämä taisi olla ensimmäinen kerta kun ostamattomuus jäi hieman harmittamaan.

Onkohan tästä tulossa jo niin normaali olotila, etten edes muista ajatella asiaa? Sama on nimittäin tapahtunut tupakoimattomuudelle - en enää edes muista polttaneeni vaikka lopettamisesta on vasta reilu viisi kuukautta. Sinänsä todella hyvä juttu, mutta toisaalta harmittaa, etten muista aktiivisesti iloita onnistumisesta kun olen unohtanut koko homman.

Niiden, jotka voivat ostaa tänä vuonna jotain, kannattaa tsekata Ville Rädyn sivut (myös vaimonsa Milla maalaa hienosti).

Ville Räty: Way home (2012)

Päivä 14: Huikea tarina ja keittiön turhin esine

Tänään tuntuu siltä, että tarinoiden keksiminen on hieman haastavaa. Ajattelin kuitenkin jakaa tämän huikean tarinan. Upea tarina ja viisaita sanoja mielettömän sitkeältä ja elämänmyönteiseltä Inkalta.

"Kamppailin hetken henkistä kasvua vastaan, kunnes toivotin sen tervetulleeksi elämääni. Näin sen varmasti kuuluikin mennä, tuli se oikea hetki ja se kuuluisa vetovoima tehosi. On tärkeää antaa tilaa myös sille, mistä ei vielä tiedä. Elämä muuttuu arvokkaaksi silloin, kun sen ymmärtää olevan omannäköisenään ainutlaatuista."

Niinpä, luopumalla ylimääräisestä jättää tilaa ilahduttaville sattumille. Kuten Eeva Kilpi kirjoitti "Elämä on arvaamatonta. Koska tahansa voi tapahtua jotain hyvää." 

Päivän paras hetki

Tarina Olen ostanut tämän esineen asuessani ensimmäisessä omassa asunnossani reilut kymmenen vuotta sitten. Jo silloin tämän ostaminen oli mitä suurimmassa määrin vitsi. Muistan, että naureskelimme ystäväni kanssa jonkun ylioppilaslahjaksi saamalle Chippendale-hopeiselle pizzaleikkurille ja tämän tuikitarpeellisen esineen hankinta ilmeisesti liittyi tähän jollain tavalla. Vitsi ei taida avautua itsellenikään enää tänä päivänä.

Syy luopua Tämän päivän esine on naurettava. Niin käyttötarkoitukseltaan kuin estetiikaltaan. Sen lisäksi, ettei taloudessani muutenkaan syödä pizzaa juuri koskaan, en muutenkaan leikkaisi sitä tällä hirvityksellä. 

Päivän oivallus Keittiön laatikoissa piileskelee liuta todella turhaa tavaraa. Pidän itseäni keittiöintoilijana, mutta joku raja sentään on vedettävä.

Päivän haaste Kirpeä talvisää on kaunis, mutta aivan tarpeettoman kylmä. Täytyy pitää huoli tumpuista, uusia ei saa ostaa. 

Päivä 13: Vanhoja suosikkeja ja kaupoilla kiertelyä

Viikko on alkanut upeasti. Päivän ilonaiheisiin kuuluu auringonpaiste, paluu joogasalille pitkän flunssan jälkeen ja uudelleen löydetyt vanhat lempibiisini. Kuten aiemminkin mainitsin, musiikki tuo mieleen vahvoja muistoja, esimerkiksi tätä biisiä (ja koko levyä) kuuntelin tauotta c-kasetilta ajokortin saatuani ja olin valtavan onnellinen ja vapaa.

Tänään olin ensimmäistä kertaa kaupungilla sitten vuodenvaihteen. Kauppojen kiertely shoppausassistenttina oli odottamattoman hauskaa enkä edeelleenkään tuntenut mitään tarvetta ostaa mitään.

Samanlaista pientä kiusausta olen kokenut saadessani sähköpostiini Net-A-Porterin uutiskirjeitä, jotka muistuttavat alen viimeisistä hetkistä ja 70 prosentin hinnanalennuksista. Aina pienen hetken huomaan harmittelevani kaikkia menettämiäni hienoja ostosmahdollisuuksia kunnes tajuan, että säästän kokonaiset sata prosenttia jättämällä löydöt kokonaan tekemättä. Etenkin kun tänäkin aamuna löysin laatikon pohjalta upean, parin vuoden takaisin suosikkihameen joka on jäänyt aivan liian vähälle käytölle.

Tein löytöjä myös internetissä. Ilahduin äsken törmätessäni vanhaan haastatteluun itsestäni, jossa käsitellään myös hieman blogin aihepiiriä.

Myös kahvinpaahdinta hymyilyttää maanantaina.

Tarina Myös päivän esine liittyy menneisyyteen. Tämän hameen ostin myydessäni pikeepaitoja ruotsalaisomisteisessa amerikkalaisimagolla ratsastavassa vaatekaupasssa. Tyylillisesti se oli jännittävää aikaa; vapaa-ajan tyylini oli jo silloin melko mustanpuhuva, mutta värikkäitä neuleita viikkaillessani nekin alkoivat tuntumaan houkuttelevilta lisiltä omaan vaatekaappiin. Samaan tapaan kun löysin tämän hamee liikkeestämme, se oli mielestäni IHANA - juurikin sitä eilen mainitsemaani aarre-kategoriaa.

Syy luopua Laadukas villahame on edelleen ihastuttava sekä varmasti talvella kovin käytännöllinen ja lämmin. Olenkin säilönyt hametta kaapissani jo vuosia ja odottanut sen uutta tulemista. Pikkuhiljaa alan kuitenkin jo vakuuttua siitä, ettei meitä vain ole luotu toisillemme.

Päivän oivallus Silmä tottuu moniin asioihin. Saman ilmiön voi huomata monien trendienkin kohdalla: ensin kauhistelemme uutta lahkeen leveyttä tai väripalettia kunnes riittävän ajan päästä nämä alkavat näyttää täysin normaalilta. Uskoisin, että tällainen muotipaasto tekeekin todella hyvää kun vuoden aikana sinne ei kerry näitä 'moderneja klassikkoja'.

Päivän haaste Eksyin Samujin kauppaan, missä kaikki näytti ihanalta. Olisin halunnut hypistellä ja katsoa tarkemmin, mutta onneksi seuralaiseni muistutti minua ostoslakostani.  Kiitos siitä <3

Onko teillä vastaavia kokemuksia? Rauhallista maanantai-iltaa, toivottavasti teidänkin viikkonne on alkanut yhtä reippaasti!

Päivä 12: Venetsian kassi

Tänään olen lähinnä ollut onnellinen ja kiitollinen kaikista niistä ihanista, viisaista ihmisistä, joita saan tuntea. Näiden ihmisten kanssa saa niin nauraa vedet silmissä, puhua vakavista asioista kuin pallotella elämän suuria kysymyksiä. Tänäänkin nämä ihmiset ovat piristäneet päivääni niin monella tapaa. Kiitos siitä <3

Tarina Ostin laukun pari vuotta sitten Venetsiasta. Tammikuinen Venetsia oli upea - aurinkoinen ja kirpeä ilma yhdistettynä maltilliseen määrään kanssa turisteja. Vaeltelin pienillä kujilla, ajelin vaporettoilla, ihailin taidetta Guggenheimissa ja asuin palatsissa. Ja toki shoppailin. Matkasta jäi monta huikeaa muistoa niin elävänä mieleen kuin vaatekaappiinkin roikkumaan. Tämä veska ei kuitenkaan ehkä tainnut olla yksi niistä.

Syy luopua Musta nahkalaukku on malliltaan klassinen ja ihanan pehmeää nahkaa. Se sopii tyyliltään minulle, mutta se on hyvin samanlainen kuin muutkin mustat nahkalaukkuni. Mutta ei kuitenkaan yhtä ihana. Tästä syystä se jää aina käyttämättä - koska se ei koskaan ole paras vaihtoehto.

Päivän oivallus Liittyen ehkä myös edellisen postauksen pohdintaan, koskaan ei pitäisi ostaa kuin todellisia aarteita. Jos on jo yksi mieletön laukku, niin miksi ostaa toinen melkein yhtä hyvä?

Päivän haaste Itselleni oli hieman hankala myöntää, että olin sortunut virhearvioon laukkukaupoilla. Toisaalta, harmitusta vähentää hieman se, että laadukkaaseen laukkuun sijoittamistaan euroista osan voi saada takaisin viemällä sen myyntiin second hand-kauppaan, joita omassa naapurostostani löytyy useita.

Ihanaa alkua uudelle viikolle!

Sydämiä sähkökaapin kyljestä Berliinistä

Ihania asioita ja aineetonta luopumista

Viikonloppu on sujahtanut ohi yhdessä hujauksessa upeiden tyyppien, hyvän punaviinin, muiden ja omatekemän ruuan, juhlien ja huikeiden suunnitelmien parissa. Hauskanpidon lomassa olen ehtinyt keskustella myös vakavammistakin jutuista sekä pohdiskella blogia. Kuulemma blogistani puuttuu draaman kaari - omasta elämästäni ei onneksi kuitenkaan, tosin taidan pitää sen silti edelleen täältä poissa.

Ihana valo Helsingin parhaalla kadulla

Moni on myös hämmästellyt sitä, miten ehdin työn, harrastusten ja sosiaalisen elämän ohessa päivittää blogia päivittäin. Alkuvuodesta tämä on sujunut vielä melko vaivattomasti kun flunssan takia juokseminen ja jooga ovat olleet tauolla. Nyt kun vihdoin pääsen kuitenkin palaamaan näiden rakkaiden harratusten pariin, on varmaan aikakin hieman tiukemmalla. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos (ja kun) on riittävän innoissaan ja sitoutunut niin aikaa kyllä löytyy. Toki se varmasti vaatii myös sen, että olen jatkossa entistäkin tarkempi siitä mihin aikani käytän.

Maria Veitola kirjoittaa uusimmassa Trendi-lehden kolumissaan siitä, miksi ei kannata syödä pahaa ruokaa, viettää aikaa huonossa seurassa tai pukeutua muihin kuin lempivaatteisiinsa. En voisi olla enempää samaa mieltä hänen kanssaan. 

"Pyrin käyttämään valinnan vapauttani kaikissa niissä asioissa ja tilanteissa, joihin voin vaikuttaa.

Elämä muuttuu sitä paremmaksi, mitä enemmän kokee, että itse hallitsee elämäänsä ja seisoo valintojensa takana. Arjen hyvät hetket kumuloituvat kaikkialle, ja pakollinen paska on helpompi kestää, kun itsellä on kokemus siitä, että elämässä on myös paljon kaikkea ihanaa.

Esimerkiksi täydellisen värinen vessaharja, lempiketsuppia jääkaapissa tai kävely sellaisen ystävän kanssa, joka saa sinut hehkumaan." (Maria Veitola, Trendi 1/2014)

Ihana Sigur Rós upeassa seurassa. Kiittäminen.

En kirjoita koko kolumnia tähän, vaikka mieli tekisi. Ehkä kuitenkin päällimmäisenä tästä jäi käteen ajatus, mikä on ehkä omankin projektini ytimessä. Elämää ja arkea ei kannata täyttää millään ikävällä tai yhdentekevällä - sikälimikäli asiaan pystyy itse vaikuttamaan - vaan jättää tilaa kaikelle ihanalle. Tehdä asioita, jotka edistävät omia tavoitteita ja hyvinvointia. Ympäröidä itsensä upeilla ihmisillä,  jotka saavat ylittämään itsensä, kannustavat eteenpäin ja ilahduttavat. Hankkia vain esineitä, jotka ovat kauniitä ja/tai käytännöllisiä. Harrastaa vain asioita, mistä aidosti pitää ja jotka tuottavat iloa. 

Kaikki ihanuus yhdessä kuvassa:juokseminen maailman upeimmissa maisemissa.

Tämä mielessä olen pohtinut sitä, voisiko luopumisprojektia laajentaa koskemaan myös muutakin ylimääräistä elämässä kuin tavaraa. Leeni Viio listaa blogissaan monia muita meille vahingollisia tapoja, mistä voisi harkita luopuvansa. Hesarissa kirjoitettiin jopa siitä, miksi luopua jostain Facebook-kavereista. Tekemällä tilaa elämäänsä ja päästämällä irti näistä aikaavievistä, energiaa kuluttavista tavoista ja tuttavuuksista voi raivata elämäänsä tilaa ja aikaa tärkeille asioille.  Ainakin itselleni nämä tärkeät asiat liittyvät ehdottomasti rakkaimpiin ihmisiin (myös itseen), urheiluun, blogiin ja työhön. Äkkiseltään asioita, mistä olisin valmis luopumaan olisi ylisuorittaminen, ylenmääräinen sosiaalisessa mediassa roikkuminen, turha murehtiminen, hetkittäiset negatiiviset ajatukset ja krooninen myöhästely.

Tähän on syytä palata vielä myöhemmin. Olisi kuitenkin kiinnostavaa kuulla, mistä sinä haluaisit luopua?

Kuvituksena kuvia ihanista asioista. Ihanaa alkavaa viikkoa!

Ihana aamusmoothie parhaan isän kanssa.

Päivä 11: Lahjoista ja liuta päivän esineitä

Projektin alussa rakkaan isäni ensimmäinen huolenaihe oli se, etten antaisi häneltä saamiani esineitä pois. Ei huolta, en minä ole niistä luopumassakaan. Monet niistä ovat erittäin rakkaita antajansa takia ja ilahduttavat minua päivittäin.

Kuitenkin lahjaksi saadut esineet ovat ehkä haasteellisimpia tällaisen projektin, etenkin julkisen sellaisen yhteydessä. Monet niistä ovat kuitenkin käyttöarvoltaan melko vähäisiä, vaikka tuottavatkin usein iloa monella muulla tapaa. Monella tapaa niistä luopuminen onkin hankalaa.

The Minimalists blogin Joshua kirjoittaa lahjoista, niiden vastaanottamisesta ja antamisesta hienosti. Pähkinänkuoressa: Älä anna lahjaksi tavaraa vaan elämyksiä, äläkä missään nimessä anna lahjoja silloin kuin niitä eniten odotetaan.

Itse tykkään toki antaa lahjoja ja ylipäänsä ilahduttaa kanssaihmisiä pienillä kivoilla jutuilla. Usein kuitenkin nämä pienet kivat asiat, jotka ihmisiä ilahduttavat eivät todellakaan ole tavaraa vaan vaikka illallinen, huomaavainen ele, puhelinsoitto tai palvelus.

Jäin pohtimaan myös sitä, miten suhtaudun vuoden aikana lahjojen antamiseen. Ainakin kummilapset varmaan arvostavat edelleen ihan materialistisia lahjoja, tosin heillekin lahjoittaisin mielellään yhteistä aikaa ja kokemuksia. Itselläni ainakin parhaat lapsuusmuistot kummivanhemmistani liittyvät heidän kanssa vietettyihin hetkiin kuin hetkellistä iloa tuoneisiin esineisiin.

Lahjat tulivat minulle erityisesti tänään mieleen, kun isäni palasi ulkomaanmatkalta ja ilahdutti minua tuomalla kasan urheiluvaatteita. Olin tietenkin tästä erittäin hyvilläni ja onnellinen (etenkin kun en saa itse ostaa mitään koko vuonna), mutta omatunto silti hieman kolkuttaa. Tämän johdosta päätinkin siis lahjoittaa tänään kokonaisen kasan vaatteita eteenpäin.

Tavoitteena olisi laittaa näidenkin suhteen hyvä kiertoon ja ilahduttaa ystäviäni näillä värikkäillä vaatteilla. Ystävät, varautukaa siis viinikutsuihin ja pehmeisiin paketteihin!

Mieletöntä launtai-iltaa!

Päivä 10: Uutta käyttöä kahviastiastolle, cocktail-vinkki ja naapurisovun edistämistä

Tänään töissä keskustelimme edelleen kodin esineistön muutoksesta eilisen hesarin artikkelin innoittamana. Erityisesti keskustelua herätti isovanhemmilta perityt tee- ja kahviastiastot, jotka ovat toki kauniita, mutta niin ihastuttavan epäkäytännöllisiä nykypäivänä. Itse suunnittelen tarjoavani Moskovan Metropol-hotellin tapaan kahviastiastostani cocktaileja kuin kieltolain aikaan, mutta muuten sille on vaikea keksiä omassa arjessani käyttöä. Onko teillä ideoita kahviastiaston hyödyntämiseen?

Pidemmittä puheitta kuitenkin päivän esineen pariin - toivottavasti tämä inspiroi teitäkin rakentamaan parempaa naapurisopua!

Tarina Kuorimaveitsi on varmaankin ostettu ensimmäiseen kotiini 2002 Ikeasta. Se on palvellut pitkään ja käytän sitä edelleen säännöllisesti.

Syy luopua Naapurini mainitsi lukevansa blogiani ja samaan hengenvetoon jatkoi, että häneltä puuttuu veitsi hedelmänkuorintaveitsi. Itselläni näitä löytyy yhteensä kolme, joten luovun mielelläni tästä yhdestä, samalla autan häntä välttämään turhan ostoksen. Taidan pakata tämän kauniista ja sujauttaa hänen postilaatikostaan (Tuomo, älä pelkää! Se epämääräinen paketti eteisesi lattialla ei siis ole kirjepommi.).

Päivän oivallus Tavaroista pääsee näppärästi eroon sujauttamalla niitä naapurien postilaatikkoihin.

Päivän haaste Päivän haasteen keksiminen tuottaa päänvaivaa. Lähiaikoina olo on tuntunut kovin kevyeltä - blogin kirjoittaminen on tuonut merkityksellisyyttä arkipäivään ja turhasta luopuminen tuulettaa ajatuksia entisestään. Tämä on ehkä enemmän 'oivallus'-kategoriaa, mutta ilmeisesti turhien, epäolennaisten asioiden siivoaminen elämästä tekee tilaa hyvillä virtauksille.

Ihanaa viikonloppua!

Päivä 9: Teknologia, muuttuva arki ja hyvä kiertämään

Helsingin sanomissa käsiteltiin sitä, miten muutokset teknologiassa vaikuttavat kotiemme esineistöön ja järjestykseen. Aihe koskettaa itseänikin monella tapaa niin kuluttajana kuin tutkijanakin.

Kiinnostavaa on, kuinka vahvasti teknologia sanelee sen, miltä kodeissamme näyttää. Itsekin huomasin tämän vuosia sitten luopuessani televisiosta; ilman tätä 'alttaria' olohuoneen voi sisustaa huomattavasti vapaammin. Tämän lisäksi Hesarin artikkelin mukaan kodeistamme on kadonnut puhelinpöytä, CD-torni ja kohta kirjahyllykin. Näiden tilalle odotetaan ilmestyvän 'eristäytymiskalusteita' pelaamiseen ja musiikinkuunteluun sekä ruokapöytä elää uutta kukoistusta kodin askareiden keskuksena.

Sen lisäksi, että teknologia muokkaa kotimme järjestystä, se muuttaa vahvasti myös arkeamme. Tapaamisia ei enää sovita eksaktisti, päivämme pirstaloituu erilaisten kommunikaatiokanavien välille, olemme jatkuvasti tavoitettavissa ja uutisvirta tavoittaa meidät paikasta riippumatta. Kiinnostavaa aiempaa tutkimusta aiheesta on mm. kollegojeni Karolus Viitalan ja Joel Hietasen videografia Differing Everydays. Videolla käsitellään sitä, miten teknologia ja sosiaalinen media muuttaa arkipäiväisiä suunnittelukäytäntöjämme pitkäjänteisestä suunnittelusta reagoivaan koordinaatioon.

Itseäni tässä teknologian muutoksessa koskettaa kaikista eniten kulttuurin digitalisoituminen. Ainakin oman kotini esineistöstä merkittävän osan muodostavat levyt ja kirjat. Näistä luopumisen koen erityisen haastavana - siitäkin huolimatta, että kuuntelen Spotifyta päivittäin ja käytössäni on iPad, jolla voisin lukea kirjoja sähköisenä. Kuten jo aiemmin mainitsin, kuuntelemamme musiikki ja omistamamme levyt kertovat paljon historiastamme ja voisi jopa sanoa, että nämä esineet ovat osa identiteettiämme (kuten kirjoitin gradussani). Monesti jopa hahmotamme eri aikakaudet tietyn musiikin ja siihen liittyvien tapahtumien mukaan (kuten Avi Shankar ehdottaa). Parasta onkin löytää levyhyllystään joku vanha levy ja sitä kautta palauttaa mieleen siihen liittyvät muistot, ihmiset ja tunnetilat. Mistä sitten kahdenkymmenen vuoden kuluttua muistamme 2010-luvun jos kaikki silloin kuuntelemamme musiikki on hävinnyt bittiavaruuteen?

Onneksi vielä ei ihan kaikesta tarvitsekaan luopua ja voin ottaa parhaat puolet irti kaikista formaateista. Hesarin tilauksen siirsin iPadiin jo pari vuotta sitten, tieteelliset artikkelit luen kaikki nykyään sähköisenä ja lenkillä kuuntelen Spotifyta. Välillä on kuitenkin ihanaa pysähtyä hetkeksi, soittaa vanhanaikaisia levyjä ja lukea ihan oikeaa paperista lehteä tai kirjaa. Saa nähdä, miten vuoden aikana käy - raaskisinko aloittaa kirja- ja levyhyllyjeni karsimisen. Onko teillä kokemuksia tästä?

Tarina Ostin tämän rannekorun viime keväänä mielessäni parin vuoden takaiset YSL:n sandaalit, jotka ovat jostain syystä jääneet mieleeni. Ostopaikkana oli ruotsalainen halpaketju Monki, minne aina välillä harhailen näyttävien pukukorujen perässä. Vaikka kyseisen liikkeen vaatteet harvemmin inspiroivat olen tehnyt sieltä useita erittäin onnistuneita asustelöytöjä.

Syy luopua Koru on mielestäni upea, mutta jostain syystä se on jäänyt kokonaan käyttämättä. Ehkä se on kuitenkin hieman epäkäytännöllisen massiivinen jopa omaan makuuni. Normaalitilanteessa säilöisin tätä korulaatikon pohjalla vielä vuoden, pari odottaen sitä oikeaa hetkeä. Itseni kuitenkin tuntien tiedän, ettei sitä oikeaa hetkeä koskaan tule. Olenkin siis kaukaa viisas ja lahjoitan tämän eteenpäin jollekin, jolle se tuottaa iloa jo nyt.

Päivän oivallus Trendien sijaan kannattaa inspiroitua ennemmin omasta tyylistä eikä edullisiakaan asioita kannata ostaa ilman kunnon harkintaa. Sinänsähän taloudellinen menetys ei tässä ole suuri, mutta korulaatikossa ajelehtivat virhehankinnat vievät huomion niiltä oikeasti ihanilta asioilta.

Päivän haaste Sinänsä hienosta esineestä luopuminen kirpaisee. Uskon kuitenkin, että tämä toimii hyvänä opetuksena siitä, että kauniit asiat kannattaa päästää vapaaksi ilahduttamaan muita.

Jos kiinnostuit rannekorusta, niin ilmoittaudu kommentteihin - saatat ilahtua!

Tyylikästä päivää <3

Päivä 8: Haaveilua ja ystävien ilahduttamista

Tänään olen viettänyt koko päivän kotona flunssan kourissa. Aikahan siinä käy todella pitkäksi. Tylsistyksissäni selailin keittiön pöydälle kertyneitä naisten lehtiä ja pohdin mitä kaikkea minulta jääkään hankkimatta. Aikani selailtuani totesin, että aika vähän.

Itselleni ainakin uskoisin, että vuoden ostolakko on selkeästi haastavampaa kuin 365 esineestä luopuminen. Kuten mainitsin aiemminkin, en tee vaate- tai muita ostoksia viikottain tai edes kuukausittain, joten ehkä kahdeksan päivää ostamatta mitään ei vielä itselleni tunnu kovin haastavalta. Ehkä etukäteen koin ennemmin haikeutta sitä kohtaan, että tulen menettämään kaikki hienot, uniikit löydöt, mitä yleensä teen matkustaessani tai kierrellessäni second hand-liikkeitä. Muoti, pukeutuminen ja kauniit asiat kuitenkin kiinnostavat minua, joten vähän jännittää miten onnistun vastustamaan niihin liittyviä kiusauksia.

Muistutan kuitenkin itseäni siitä, kaikkea ei tarvitse omistaa. Oikeastaan on jopa vapauttavaa iloita Célinen huikeista leikkauksista, ihailla Marnin hupsuja kokonaisuuksia ja fiilistellä Kenzon mielettömiä printtejä tietäen, että niitä ei tarvitse saada omaksi voidakseen nauttia niistä. Jatkan siis ihanaa haaveilua, ehtii sitä tehdä hankintoja ensi vuonnakin.

Tarina Tämän päivän esine on kesän lomamatkalla Barcelonasta 2009 hankkimani neule. Reissu oli aurinkoinen ja vietimme suurimman osan ajasta aivan muulla tavoin kuin kauppoja kierrellen. Jossain välissä ehdin kuitenkin eksyä myös vaatekauppaan ja ehkä hieman hätiköiden ostaa itselleni 'jotain pieniä matkamuistoja'.

Syy luopua Malliltaan neule on kaunis, laskeutuva ja ihan minun näköiseni. Kuitenkin sen väri ei ollenkaan sovi itselleni, joten se on jäänyt käyttämättä. Vaatekaappia läpikäydessäni löysin tämän ja tajusin, että se sopii täydellisesti ystävälleni Annabellalle. Ajattelinkin, että saan kaksi kärpästä yhdellä iskulla kun itse pääsen yhdestä esineestä eroon ja samalla ilahdutan jotain muuta.

Päivän oivallus 'Matkamuistojen' ostaminen näyttää olevan akilleen kantapääni. Ehkä jatkossa matkat kannattaisi muistaa huikeista kokemuksista ja valokuvista erilaisten virhehankintojen sijaan.

Päivän haaste Monena päivänä minun on ollut vaikea keksiä, mistä luopuisin ensimäisenä. Niin tänäänkin. Ehkä aloitankin tavaroiden karsimisen niistä asioista, joiden tiedän ilahduttavan läheisiäni. Samalla saan hyvin syyn sopia heidän kanssaan vaikka aamiaistreffit viikonlopulle.

Päivä 7: Perintökalleudet kiertoon

Tänään koitti paluu töihin pitkän loman jälkeen kuten varmasti monella muullakin. Rutiiniin palaaminen oli omalla tavallaan kovin virkistävää, tosin aamukiirettä ja torkutusta ilman olisin ihan valmis elämään. Ehkä ne voisi ottaa luovutettavien asioiden listalle?

Työpaikan kahvihuoneessa keskustelimme kollegani Saanan kanssa tavaroista luopumisesta ja hänkin totesi aiheen olevan itselleen kovin ajankohtainen. Hänkin mainitsi haikailleensa muutamia asioita kotiinsa ja vaatekaappiinsa, mutta totesi silti skipanneensa alennusmyynnit tyystin kokiessaan uuden tavaran hankkimisen niin hengästyttäväksi ajatukseksi kaiken tämän kaaoksen keskellä. Pohdimmekin, että tämän päivän onnellisuus on ehdottomasti ilmavuutta, keveyttä ja luopumista kuin alati uuden hankkimista.

Erityisesti blogin aloitettuani minusta on alkanut tuntua entistä enemmän siltä, että yltäkylläisyys ja tavaran määrä on yksi aikamme suurimmista vitsauksista. Joka kerta kun mainitsen projektistani jollekin, tämä joku yleensä alkaa samantien uskoutua minulle omasta tavarapaljouteen liittyvästä huolesta. Kiinnostavaa onkin, että vaikka elämme kulutusyhteiskunnassa, missä kuluttamisen tulisi tehdä elämästämme loisteliaampaa ja helpottaa arkeamme, kuluttaminen ja kulutusobjektit tuottavat monille onnen ja ilon sijaan lähinnä ahdistusta.

Koko sarjakuva osoitteesta http://www.highexistence.com/amusing-ourselves-to-death-huxley-vs-orwell/

Tarina Sain juustohöylän isältäni kun muutin ensimmäiseen omaan asuntooni vuonna 2002. Hän oli taas saanut sen isoäidiltäni joskus 70-luvulla muuttaessaan pois lapsuudenkodistaan. Tätä ennenkin se on tainnut palvella isäni perhettä pitkään. Täytyykin todeta, että arjen käyttöesineeksi sen elinkaari on huikea.

Syy luopua Mikään perinteinen 'perintökalleus' ei kuitenkaan ole kyseessä - kun äitini huomasi juustohöylän keittiönlaatikossani hän naurahti, että hän ihmetteli sen kelvottomuutta juustonleikkuuseen jo joskus 80-luvulla kun se oli vanhempieni käytössä. Ehkä juuri tämän takia olen säästänyt juustohöylää uskollisesti muutosta toiseen, vaikka nykyään en juustoa oikeastaan syö muutenkaan ja käytössäni on myös moderni, hyvinleikkaava versio (itseasiassa kaksi erilaista).

Päivän oivallus Kaikkea ei kannata säästää pahanpäivän varalle ja rakkaat ihmiset voi muistaa muustakin kuin juustohöylästä.

Päivän haaste Jään edelleen pohtimaan, josko keksisin juustohöylälle vielä jotain käyttöä. Todellinen haaste kuitenkin on, mitä tällaiselle esineelle tulisi tehdä jos en saa ujutettua tätä veljelleni. Onko teillä mitään ajatuksia? Ajattelin muuta kirjoittaa postauksen erilaisista kierrätysvaihtoehdoista niin vaatteille, kodin käyttöesineille kuin muulle romulle. Jakakaa toki omat vinkkinne kommenteissa.

Päivä 6: Lahjoista, kahvista ja ihanasta arjesta

Päivän esine, maidonvaahdotusvispilä, liittyy rakkaaseen harrastukseeni kahviin. Joku voisi toki alunperinkin todeta, että se on todellinen turhake. Itse olen kuitenkin eri mieltä - hyvä kahvi aamutuimaan tekee aamuista parempia ja antaa syyn pysähtyä sen valmistamisen ääreen. En ihan kamalan helposti osaa keksiä paljonkaan helpompaa tapaa lisätä elämänlaatua. Kannattaakin ennemmin juoda yksi  erityinen ja erityisen hyvä kuppi kahvia kuin litroittain kitkerää toimistokahvia. Itse ainakin tulen onnelliseksi kun saan viettää aamuhetken valmistamalla kahvin pavuista lähtien itse ja nauttimalla sen kauniista kupista.

Joshua kirjoittaa samasta aiheesta tekstissään - esine, joka sinänsä voi tuntua toiselle turhalta, tuo toiselle arvoa jokaiseen päivään olemalla kauniita, tekemällä arjesta vähän enemmän spesiaalia tai ilahduttamalla muuten vaan.

Kuvan kahvi tanskalaisen Coffee Collectiven baristan
valmistama syksyisellä Kööpenhaminan reissulla.

Tarina Olen saanut tämän vispilän joskus äidiltäni. Hänellä on huikea kyky ostaa ihmisillä ihastuttavia pieniä juttuja, jotka ilahduttavat aina vastaanottajaansa. Tämäkin pieni yllätys on tuonut minulle paljon iloa ja olenkin käyttänyt sitä useampaan otteeseen upeiden cafe lattejen valmistamiseen.

Syy luopua Muutamia vuosia sitten kotiini muutti uusi perheenjäsen, espressokone, joka teki erillisestä maidonkeittelystä turhaa. Tämän johdosta lahjoitan vispilän jollekin sitä enemmän tarvitsevalle. Ehkä veljeni, joka odottaa jo innolla sitä päivää kun päätän luopua kahvikoneestani, voisi ilahtua tästä.

Päivän oivallus Pienet yllätykset ovat ihania, kun ne sopivat lahjansaajan elämäntyyliin. Toisaalta, voisiko pienen materiaalisen yllätyksen sijaan piristää läheistä vaikka yhteisellä kahvihetkellä, kauniilla sanoilla tai kävelylenkillä.

Päivän haaste Jäin pohtimaan, onko oikein myöntää antavansa pois jotain, minkä on saanut lahjaksi? Arvostan toki edelleen lahjanantajaa sekä tämän jaloja tarkoitusperiä, mutta en koe tarpeelliseksi säilöä tarpeettomaksi jäänyttä lahjaa laatikon perukoilla. Voisiko jopa ajatella, että on parempi antaa hyvän kiertää ja antaa lahjan ilahduttaa seuraavaa omistajaa?

Kuinka hankkiutua eroon turhasta - 5 'helppoa' askelta

Netti on täynnänsä hyviä vinkkejä siihen, miten turhasta tavarasta pääsee eroon. Itseasiassa näitä selaillessa tulee ihmetelleeksi sitä, miksi niin usea kärsii liian tavaran kertymisestä nurkkiin - niin helppoa se on (sarkastiseen äänensävyyn)! Ystäväni linkkasi minulle hyvän muistilistan, jonka haluan jakaa teillekin.

1. Eliminoi kaksoiskappaleet

Itse omistan ainakin muunmuassa 3 kuorimaveistä, 7 juoksuhousut ja liudan eriparikahvikuppeja. Ja tässä kohtaa kenenkään on turha huudella niistä mustista mekoista. Ne ovat kaikki erilaisia. Turhista kaksoiskappaleista luopuminen on verrattain helppo tapa vähentää tavaran määrää ja toisaalta käyttökelpoiset esineet saattavat tulla tarpeeseen jollekin muulle.

2. Hankkiudu eroon 'vanhasta romusta'

Itselläni on edelleen isoäitini kellarissa, äitini luona, kesämökillä ja omalla vintillä useita muuttolaatikoita, joita ei ole avattu vuosiin. Jos ne tuhoutuisivat nyt tulipalossa tuskin jäisin kaipaamaan niitä kovin pitkäksi aikaa. Kannattaa siis siivota kaappien kätköissä ja laatikoiden pohjalla lojuvat muinaismuistot - jos et muista omistavasi jotain, tuskin tarvitset sitä lähitulevaisuudessa tai vähän myöhemminkään.

3. Tee tilaa!

Tämä neuvo sopii ehkä paremmin niille, joilla on taipumus täyttää jokainen tyhjä pinta ja tila jollain koriste-esineellä tai kuvalla. Itsellänikin tosin erityisesti keittiöön tuntuu kertyvän esille jos mitäkin superfood-purnukkaa ja taidelasia, millä on kaikella tarkoituksensa. Hyvänä pelastuksena tähän onkin pitää kerrallaan esillä vaan rakkaimmat esineet tai valokuvat, ikäänkuin kiertävänä näyttelynä. Itse olen soveltanut tätä omassa kodissani jo jonkun aikaa ja ikkunalaudat pysyvät huomattavasti siistimpänä, vaikka sinänsä tämä ei suoraan tavaran määrää vähennäkään.

4. Piilota se 'toistaiseksi'

Monesti tavarasta luopuminen ei ole hankalaa arjen funktionaalisella tasolla. Maitovispilän, tohottimen, tai martinilasien puute tuskin hankaloittaa elämäämme tai edes tekee siitä merkittävästi epämiellyttävämpää. Useilla meillä on kuitenkin jonkinlainen suhde näihinkin tavaraoihin - ehkä niiden omistaminen tuo turvallisuuden tunnetta, uskomme vielä tarvitsevamme näitä 'vielä joskus' tai niiden omistaminen kertoo jotain meistä itsestämme. Kertaheitolla näistä luopuminen voi tuntua siten haastavalta, mutta tavaran piilottaminen vintille auttaa meitä etääntymään siitä henkisesti ja myöhemmin näistäkin voi luopua seuraamalla kohtaa 2.

5. Opettele sanomaan 'Minulla on jo kaikkea'

Kuulostaa helpolta, mutta ei välttämättä ole sitä. Vaikka meillä 'on jo kaikkea', se tuppaa unohtumaan helposti. Itse ainakin koen omaavani jo melko täydellisen vaatekaapin ja minulla löytyy kenkäpari tilanteeseen kuin tilanteeseen. Tästä huolimatta en voi välttyä impulssilta, että 'tämä silkkipaita täydentäisi työpuvustoni' tai 'nämä kengät viimeistelisivät asun kuin asun'. Epäilemättä näin olisikin, mutta vaikka vaatekaappi ei koskaan tule täydelliseksi ostamalla lisää vaan ennemmin sillä, että lakkaamme olemasta tyytymättömiä.

Melko itsestäänselviä niksejä, mutta silti toimivia. Tästä huolimatta uskoisin, että haastavinta tavaran vähentämisessä ei niinkään ole itse tavarasta luopuminen vaan kaikki luopumiseen ja omistamiseen liittyvät tunteet ja niiden käsittely.

Olisi kiinnostavaa myös kuulla muiden niksejä tavarasta luopumiseen - miten olette saaneet vähennettyä tavaran määrää? Minkälaisia tunteita tämä on teissä herättänyt?

Päivä 5: Berliinin kengät

Joku hämmesteli Facebookissa, että on surullista että tavarasta luopumisesta on tullut trendijuttu. Hänen mukaansa fiksun ostamisen pitäisi olla itsestäänselvyys. Sinänsä en voisi olla enempää samaa mieltä asiasta, tosin lisäisin vielä, ettei ostaminen määräänsä enempää ole ikinä fiksua vaikka kuinka keskittyisi laatuun ja käytettävyyteen.

Tämän lisäksi minusta on ilahduttavaa, ei niinkään surullista, että nykypäivän trendit ohjaavat ihmisten käyttäytymistä näin fiksuun suuntaan. Minusta ainakin on hienoa, että Nyt-liitteen artikkeli himoshoppaajasta herättää ihmisissä ennemmin järkytystä kuin ihailua tai että puhtaan, kasvispitoisen ruokavalion suosiminen on nykyään jopa muodikasta. Joku kommentoi myös aiemmin, että maratonin juokseminen on nykyään kuin jojot 90-luvun alussa - kaikilla aikaansa seuraavilla pitää olla sellainen vyönsä alla. Tämäkin on hieno juttu monella tapaa, kulutus suuntautuu kokemuksiin ja toisaalta tukee kokonaisvaltaista hyvinvoinitia.

Niinpä niin. Olisi toki hienoa, jos kaikki ostaisivat pelkästään tarpeeseen ja jättäisivät kurjat, kertakäyttöesineet ostamatta. Näin ei kuitenkaan ole - kiireeseen, budjettiin tai vaivattomuuteen vedoten teemme usein pitkällä aikavälillä kelvottomia kulutusratkaisuja. Toisaalta, myös 'järkevä kuluttaminen' voi olla yhtä turhaa ja toisaalta tavarapaljouden kannalta jopa vahingollisempaa kun tavarat eivät poistu käytöstä millään ja lisää esineitä kertyy jatkuvasti. Itse ainakin sorrun näistä molempiin.

Kuten aiemmin mainitsin, omat ostotottumukset ovat vuosien saatossa jo järkevöityneet, mutta parannettavaa löytyy edelleen. Paljon. Aivan valtavan huikeaa, että niin moni on mukana tukemassa ja tsemppaamassa tässä oppimisprosessissa.

Tarina Tämän päivän esine on pari saapikkaita, jotka ostin keväällä 2011 Berliinistä hauskan viikonlopun päätteeksi. Kengät ovat laadukkaat, hyvälestiset kokonaan nahkaa ja upean näköiset.

Ostin ne pienestä, minimalistisesta putiikista Mittestä. En ollut ostanut viikonloppuna muuta kuin Club Matea, joten ajattelin ansaitsevani jonkun mukavan matkamuiston. Mattamustat kengät näyttivät upeilta niin kiiltävän valkoisella hyllyllä kuin jalassani ja myös makutuomarini rohkaisi minua ostamaan ne, joten kengät päätyivät osaksi kokoelmaani sen enempää asiaa miettimättä.

Syy luopua Oikeastaan pieni ihme, että nämä kengät ovat jääneet lähes kokonaan käyttämättä. Ne ovat juuri tyyliseni ja hyvät jalassa, joten kaiken järjen mukaan niiden pitäisi olla yksi käytetyimmistä pareista. Toisaalta, koska ne ovat niin omaa tyyliäni, minulla on hyvinkin vastaavat parit muut kengät, jotka päihittävät joka kerta näimä kengät. Tämä on ehkä matkalta ostamisen suurin haaste, nopeat päätökset ja etäisyys omaan vaatekaappiin saa helposti aikaan virheostoksia - itse ainakin ostan helposti olemassaolevien esineiden tuplakappaleita tai jotain täysin omaan arkityyliini sopimatonta - toki tämäkin voi olla niin uhka kuin mahdollisuus.

Päivän oivallus Kerrallaan voi käyttää vain yhtä paria kenkiä ja melkein täydelliset mustat kengät jäävät aina kakkosiksi niille lemppareille.

Päivän haaste Erityisesti tällaisistä, kalliista ja lähes täydellisistä esineistä on todella vaikea luopua. Muistaessani paljonko maksoin tästä kenkäparista, pohdin josko minun tulisi kuitenkin vielä antaa niille mahdollisuus. Kuitenkin uskon, että ne tekevät vielä jonkun muun onnelisemmaksi.

Rauhallista sunnuntaita kaikille!

Päivä 4: Tilapäisratkaisuista ja niiden pysyvyydestä

Tänään vietän ystäväni polttareita jossain päin Espoota. Tämän johdosta jouduin keksimään tämän päivän esineen jo hyvin aikaisessa vaiheessa neljättä päivää samalla kuin kasasin 90-luvun musiikista koostuvaa playlistiä, pohdin sopivia kysymyksiä musavisaan, ja blendailin mustaherukka-raakakakun.

Tarina Sain lukon kylkiäisenä maailman siisteimpään maantiepyörääni, jonka ostin ystävältäni Sampolta. Tämän oli tarkoitus toimia tilapäisratkaisuna, mutta kuten yleensä näissä käy se jäi pysyväksi ratkaisuksi.

Syy luopua Pyörä on ollut minulla käytössä jo kaksi kesää, mutta en ole tainnut jättää sitä kadulle tai tienposkeen lukittuna kertaakaan. Tähän asti olen säilyttänyt pyörääni lähinnä olohuoneessa tai silmän ulottuvilla niin, ettei lukko ole ollut välttämätön.

Syynä ehkä se, että riittävän monta pyörää voroille menetettyäni olen tullut melko vainoharhaiseksi enkä todellakaan halua menettää upeaa, 90-luvun alun pinkkiä Giro d'Italia-värein koristeltua maantiepyörääni. Mikä olisi hyvinkin todennäköistä kun ainoa siihen kuuluva lukko on näin siroa tekoa. Toisaalta en ole myöskään kiirehtinyt uuden lukon ostamista, onhan minulla jo ollut lukko. Ehkä siis parempi vaan luopua siitä ja siirtyä pohtimaan toimivia ratkaisuja.

Päivän oivallus Älä tee tilapäisratkaisuja. Niistä syntyy vain huonoja pysyväisratkaisuja. Jos jättäisin pyöräni lukittuna tällä menetelmällä, se olisi joko entinen tai ainakaan en voisi olla hetkeäkään rauhallisin mielin. Note to self: lainaa ensi kesäksi järeämpi lukko.

Toinen hieno oivallus syntyi eilen Kaisan ja lasten kanssa museokaupassa. Tavaroita hypistellessään oli oikeastaan rentouttavaa huomata, ettei tarvitse mitään koko kaupasta.

Päivän haaste Ainakin blogin kirjoittamiseen tarvitsee aikaa. Toivottavasti sitä onnistuu löytämään myös jatkossa muulloinkin kuin yön pimeinä tunteina.

Ihanaa päivää kaikille. Tässä päivää piristämään yksi lemppari yläasteajoilta. Kuvat siltä ajalta taidan jättää jakamatta.

Päivä 3: Viikonlopun teemaesine

Eilen illalla kaverini yritti kaupitella minulle mehustintaan. Sellaisesta olen haaveillut jo pidemmän aikaa, joten tästä tarjouksesta kieltäytyminen teki oikeasti vähän tiukkaa. Tänä vuonna taitaa olla tyytyminen smoothieihin tai toisaalta ei kaikkea tarvitse omistaa, ehkä mehustimen voisi myös lainata ainakin aluksi. Oli miten oli, tämä taitaa olla yksi tämän vuoden koetinkivistä - ja nyt on vasta haasteen kolmas päivä.

Tämä päivä sujuu muuten rauhallisissa lomatunnelmissa, ohjelmassa mantelimaitolattea, taidenäyttely kummipojan kanssa, leipomista ja illalla toisen näyttelyn avajaiset. Kannattaa käydä tutustumassa Designmuseon Don't Shoot the Messenger-näyttelyyn ennen 12.1. ja Jaakko Mattilan: Remixes 2004-2014 Make Your Markissa - loistavaa vaihtoehtoista tekemistä alennusmyyntien kiertelylle.

Päivän esine on viikonlopun kunniaksi cocktail-aiheinen. Jos kaipaat drinkkilaseja viikonlopuksi, niin tarjolla olisi kuuden lasin setti ensimmäiselle ottajalle.

Tarina Ostin setin martini-laseja joskus aikaa sitten. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä ne on ostettu Ikeasta, kuten monet muutkin melko vähälle käytölle jääneet esineeni.

Hankintaan varmasti inspiroivat Sex and the Cityn kaupunkilaismimmit Cosmopolitan-drinkkeineen. Tämä ei onneksi ole jäänyt kauas todellisuudesta vaan muistan sheikkailleeni näihin laseihin cosmot jos toisetkin. Totuuden nimissä on kuitenkin myönnettävä, ettei tätä tapahdu kovin usein vaan viimesimmät drinkit näistä on taidettu nauttia ystäväni Hetan polttareissa elokuussa 2011.

Syy luopua Lasit sinänsä ovat kauniit, mutta käytännnöllisyys on niistä kaukana. Jalalliset, laakeat lasit eivät ole kovinkaan vakaita, joten jos tarkoituksena on nauttia enemmän kuin yksi cocktail, kannattaa suosiolla siirtyä hieman tukevampiin laseihin. Toisaalta lempi-cocktailini on muutenkin Hendrick's sour ja muut grogilasissa tarjoiltavat juomat, joten ehkä minun on aika lahjoittaa nämä lasit jollekin jota ne ilahduttavat enemmän.

Päivän oivallus Olen nyt kaksi päivää pohtinut sitä, voinko luopua näistä laseista vai en. Entisenä baarimikkona minusta tuntuu siltä, että luovun osasta identiteettiäni kun minulla ei löydy kaikille cocktaileille sopivaa lasia. Niinikään näistä laseista luopuessani minusta tuntuu, että menetän mahdollisuuden tulevaisuudessa järjestää upeita cocktail-kutsuja ja mielettömiä james bond-teemajatkoja. Todellisuudessa nämä eivät liity epäkäytännöllisten lasien omistamiseen millään tapaa. Drinkit maistuvat varmasti ystävilleni laseista huolimatta ja niiden makuun vaikuttaa varmasti enemmän se rakkaus, millä niitä sekoittaa kuin mistä ne tarjoillaan.

Päivän haaste Luopuminen on edelleen hankalaa. Tuntuu siltä, että luopumalla martini-laseista, luovun samalla mahdollisuudesta hyviin hetkiin ja upeisiin juhliin. Eiköhän tässä ole vielä hieman harjoiteltavaa loppuvuodeksi.

Inspiraatiosta ja tahdonvoimasta

Olen edelleen todella innoissani tästä projektista ja kaikesta siihen liittyen saamastani huikeasta kannustuksesta <3.

Projektin tavoitteena minulla on yksinkertaistaa elämääni, tyhjentää kotiani ylimääräisestä tavarasta sekä kannustaa myös muita pohtimaan omaa kulutustaan. Tämän ohella haluan myös kehittyä kirjoittajana ja jakaa omia havaintojani maailmasta näin blogimuodossa. Tässä tekstissä haluan kertoa tarkemmin siitä, miten tämä projekti sai alkunsa sekä tuoda esille omia inspiraation lähteitäni.

Olen ollut kuluttamisesta sekä sen syistä ja seurauksista kiinnostunut todella pitkään. Erityisesti työni kuluttajatutkijana on myös syventänyt aiheen tarkastelua ja tuonut siihen uusia näkökulmia. Tämä on ehkä omalta osaltaan vaikuttanut siihen, että jo pitkään olen pyrkinyt ostamaan vähemmän ja harvemmin, suosien kestävää ja laadukasta. Uskon nimittäin että mitä kuluttamiseen tulee, tämä on verrattain eettinen tapa.

Tästä huolimatta omistan enemmän tavaraa kuin tarvitsen (tai mitä suurimmalla todennäköisyydellä tulen tarvitsemaan jatkossakaan). En todellakaan ole myöskään yksin tämän 'ongelman' kanssa - etenkin nyt kun olen maininnut aloittamastani projektista monet muutkin ovat innostuneet lähtemään mukaan.

Kuten sanottu, kulutuksen vähentäminen ja sen syvällinen pohdinta on hautunut mielessäni jo pidemmän aikaa. Olenkin mielenkiinnolla tutustunut aiheen tiimoilta on toteutettuihin kiinnostaviin taide- ja dokumenttiprojekteihin kuten:

- Free Fashion Challenge. 15 muodin suurkuluttajaa lopettivat vaatteiden ostamisen vuodeksi. Sivuilla raportoidaan heidän onnistumisestaan.
- The minimalists. Joshua ja Ryan kirjoittavat siitä, miten elää merkityksellistä ja minimalistista elämää. Kaikki alkoi vuonna 2010 21 päivän haasteesta, missä he muuttivat elämänsä kertaheitolla.
- Michael Landy - Breakdown - Taiteilija listasi jokaisen omistamansa esineen, yhteensä 7227 kpl. Tämän jälkeen hän tuhosi koko omaisuutensa koneellisesti entisessä C&A:n tavaratalossa Oxford Streetilla.
- Petri Luukkainen - Tavarataivas - Ohjaaja pakkasi koko omaisuutensa varastoon ja otti takaisin vain yhden esineen päivässä. Sadan päivän jälkeen hänellä oli kasassa riittävästi tavaraa normaalielämään. Katsottavissa Yle Areenasta vielä 4 päivää.
- Uniform project / Yksi mekko, 365 päivää, rajaton määrä asusteita. Todistettua tuli ainakin, että musta mekko taipuu melko moneen.

Viimeisimpänä inspiraationa toimi Sofia Hedströmin Fashion Manifesto, missä muotitoimittaja päätti olla vuoden muotipaastolla ja jättää vaateshoppailun sikseen. Vuoden aikana hän oppi varsinaiseksi muodin McGyveriksi ja selätti vuoteen mahtuneet haasteet hiihtoreissuista Anna Wintourin tapaamiseen. Kuitenkin, varsinkin alussa hän totesi kanavoineensa shoppailuhimonsa mm. sisustustavaroihin ja toisaalta en ole ihan varma onnistuiko hän vuoden aikana kuitenkaan vähentämään merkittävästi kulutuksen pohdintaan käytettyä tarmoa.

Rupesinkin puhumaan ostolakosta ääneen joskus marraskuussa, tosin vielä ihan ideatasolla. Tässä kohtaa olin jo varovaisen innostunut, joskin epäonnistumisen pelko piti ajatuksen pelkästään suunnittelutasolla. Lopullisen sysäyksen sain vuoden kulutushuippuna - jouluaattona, kun veljeni antoi minulle joululahjaksi Frank Martela kirjoittaman Tahdonvoiman käyttöohjeen. Kirja vakuutti minut siitä, että pystyn mihin vaan kunhan motivaatio, tahdonvoima, ympäristöni sekä rutiinini tukevat tätä tavoitetta. Tämä vuoden mittainen projektini on oiva mahdollisuus testata Frankin niksejä sekä haastaa itseni treenaamaan tahdonvoimaani. Suosittelen lukemista ehdoitta halusit sitten lopettaa tupakoinnin, vähentää sosiaalisessa mediassa roikkumista tai aloittaa lenkkeilyharrastuksen. Kirjan voi toki ostaa omaksi, mutta sitä on saatavilla myös lainaan kirjastoista. Kirjan opeista esimakua voi lukea Tahdonvoiman käyttöohje-blogista.

Onko teillä hyviä vinkkejä muista kiinnostavista kulutuksen vähentämiseen liittyvistä projekteista? Erityisesti jäin pohtimaan yhtä muutamia vuosia sitten Suomessa toteutettua taideprojektia, missä taiteilija dokumentoi kaikki omistavansa esineet. En löytänyt tätä omilla googletus-taidoillani, muistaakohan joku muu kuka tämän toteutti?