lauantai 18. tammikuuta 2014

Päivä 17: Luopumisen ihanuudesta

Pohdimme torstain luopumista ystäväni kanssa. Hän oli muutama kuukausi sitten luopunut alkoholin käytöstä kokonaan ja vertailimmekin omia kokemuksiamme luopumisesta.

Kiinnostavaa oli huomata, kuinka samanlaisia kokemuksia meillä molemmilla on aiheesta. Kumpikaan meistä ei ikävöinyt asioita, mistä olimme päästäneet irti. Pikemminkin iloitsimme sen jättämästä kepeydestä. Luopuminen on tehnyt tilaa elämässä jollekin uudelle.

Parasta luopumisessa on se, että päästäessään irti vanhasta saa väistämättä jotain muuta, vielä ihanampaa, tilalle.



Tarina Tämän päivän esine on Carin Westerin musta, kauniisti laskostettu hame. Ostin sen muutama vuosi sitten merkin omasta verkkokaupasta (ensimmäinen virhe). Optimistisesti taisin ostaa sen hippusen liian pienessä koossa (toinen virhe). Kokeiltuani sitä päälle ajattelin kuitenkin, että se väistämättä mahtuu päälleni joskus tulevaisuudessa (kolmas virhe).

Syy luopua Ehkä vihdoin on syytä kohdata se tosiasia, että on ihan turha säilöä vaatteita tulevaisuuden varalta.

Päivän oivallus Parempi koostaa vaatekaappia sille tyypille, joka on nyt sekä muutenkin keskittyä olemaan itselleen lempeä. (Käytännön tasolla kannattaa myös pysyä kaukana nettikaupoista.)

Päivän haaste Koko viikko on ollut töiden suhteen todella kiireinen ja päivä venyi perjantainakin vielä tarpeettoman pitkäksi. Sain itseni vakuutettua tietokonevapaan illan tarpeellisuudesta, joten eilisen blogikirjoitus myöhästyi päivällä. Sinänsä valinta ystävien ja tietokoneen välillä ei ollut hankala, mutta ei ollut helppoa myöntää itselleen ettei edes tahdonvoima riitä ihan kaikkeen.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti