lauantai 8. helmikuuta 2014

Päivä 39: Raakaruokaintoilua

Tarina Sain tämän joskus aikoja sitten lahjaksi, mutta valitettavasti se on lähinnä kerännyt pölyä korulaatikon pohjalla. Olen kuitenkin säilönyt kaulanauhaa, sillä lahjan antaja oli tärkeä ja toisaalta korussa on kuitenkin potentiaalia vaikka mihin.

Syy luopua Sinänsä ihan kiva asuste, mutta ehkä omaan makuuni hieman turhan etninen. Taidan laitaa hyvän kiertoon ja antaa tämän jollekin jonka tyyliin se sopii paremmin.

Päivän oivallus Kävin tänään ensimmäistä kertaa pitkään aikaan juoksemassa. Parhaat asiat elämässä ovat kuin ovatkin ilmaisia, olo hyisen lenkin jälkeen oli taivaallinen.

Päivän haaste Osallistuin tänään joogaopettajani Magnuksen raakaruokakurssille ja kokkailimme upeita ruokia käyttäen pelkästään Vitamixia ja monitoimikonetta. Kurssin jälkeen ihmetyttää, kuinka olenkaan pärjännyt ilman kunnon monitoimikonetta tähän asti. Keittiöni alkaa olla kohta täynnä kaikenmaailman vempaimia, mutta haluan, haluan, haluan vielä yhden. No, ehkä tässä on taas yksi mahdollisuus opetella kärsivällisyyttä.

Muuten, Magnuksen resepteihin voi tutustua osoitteessa http://syomiseniloa.blogspot.fi/. Erityisesti kakut ovat olleet menestys joka kerta kun olen niitä tehnyt. Kräkkerit ja erilaiset tahnat maistuvat myös kaikkeen vegaaniseen epäilevästi suhtautuville veljilleni.

Tämän päivän perusteella suosittelen myös kastikkeiden ja muiden suolaisten ruokien testaamista. Jos raakaleivonta tuntuu hieman turhan haastavalta (ei kannata pelätä - se on superhelppoa), Magnuksen upeita kakkuja on tarjolla myös ainakin Johan & Nyströmilla Katajanokalla sekä Kuumassa Pursimiehenkadulla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti